Juhlat onnistuivat ja 042 nosti maljan 80v taipaleelle!

4.12.2016

Toimikunta ja Aarre T. Ahvenainen
Toimikunta ja Aarre T. Ahvenainen
Reiman ansiomerkki
Reiman ansiomerkki
hopeinen kunniamerkki Reiman
hopeinen kunniamerkki Reiman

Joulupukki vieraili
Joulupukki vieraili



juontaja Klaus
juontaja Klaus
kattaus
kattaus
joululaatikot
joululaatikot

Osasto juhli 80 v taivaltaan ja vietti samalla pikkujouluja. Kuvia ja tarinaa AKT:n Lehdessä 12, Arto Jokela kertoo sanoin ja kuvin historiasta hieman lisää

Osaston 80-vuotisjuhlan Hyvinkäänkylän työväentalolla lauantaina 3. joulukuuta avannut puheenjohtaja Esa Rajala totesi puheessaan, että vaikka 80 vuotta sitten ajat olivat toiset, koettiin silloinkin tärkeäksi kehittää omaa ammattialaa. Hän luetteli myös osaston johtohenkilöille asetettuja vaatimuksia.

− Hallitukseen valittavien henkilöiden piti olla rippikoulun käyneitä, ehtoollisen nauttineita, rokotettuja, sivistystasona tuli osoittaa luku- ja kirjoitustaitoa ja he heidän piti nauttia yleistä kansalaisluottamusta.

Rajala uskoo, että ammattiosastoa tarvitaan myös tulevaisuudessa.       −Uudet haasteet vaativat entistä aktiivisempaa otetta ja vaikuttamista.

 

Hyvinkäänkylän Työväentalolla Uudenmaan osastojen Yhteistyövaliokunnan perinteinen Joulurieha/ pikkujoulujuhla on pidetty. Osallistujia oli noin kuutisenkymmentä. 

Osallistujia oli  Mäntsälästä, Tuusulasta, Nurmijärveltä, Lohjalta, Karkkilasta, Tammisaaresta asti.  Kiitos kaikille kun mahdollistitte juhlan 

 

Ensi vuonna Nurmijärvellä yhteistyövaliokunnan pikkujoulut!!!