Puheenjohtaja ja sihteeri kävivät kurssilla!

18.12.2020


Kiljavan opistolle saatiin järjestettyä yleinen Puheenjohtaja/ sihteerikurssi marraskuulle. Keväältä kaikki kurssit oli peruttu mutta nyt onnistuttiin kokoontumaan. Pertti ja Kalle saivat roimasti uutta tietoa kuinka toimia osastossa.

Kiljavan puheenjohtaja- ja sihteerikurssi 30.11.–4.12.

 

Hyvinkään autoalantyöntekijöiden, eli AKT:n osaston 042 toisen kauden puheenjohtaja Pertti Väisänen ja sihteeri Kalle Juhola osallistuivat Kiljavan opistolla puheenjohtaja- ja sihteerikurssin marras- joulukuun vaihteessa. Viikon mittaisella kurssilla tutustuttiin mm. järjestötoiminnan perusteisiin, yhdistyksen asiakirjoihin, järjestön johtamiseen ja yhdistyksen kehittämiseen. Lisäksi harjoiteltiin erilaisia kokoustilanteita. Kurssilla oli osallistujia ympäri Suomea neljästä eri ammattiliitosta, joten oli mielenkiintoista nähdä miten muissa liitoissa ja niiden osastoissa toimitaan ja mitkä ovat heidän käytäntöjään yhdistyksen hallinnossa. Näin ensikertalaisena Kiljavan kurssilaisena voin sanoa, että viikon rupeamasta jäi hyvä maku ja varmasti kurssittautumista tullaan jatkamaan taas ensi vuonna.

 

Kalle Juhola

sihteeri

Hyvinkään autoalantyöntekijät ry

AKT:n os. 042